Neljäs romaanini Suruttomat (Otava) tuli viime viikolla painosta. Romaani kertoo taidemaalari Tyko Sallisen ensimmäisestä vaimosta Helmi Vartiaisesta ja pariskunnan tyttäristä Evasta ja Tajusta. Päivitän Facebookin ja Instagramin kirjailijasivuilleni romaaniin liittyviä kuvia ja linkkejä kevään mittaan.
Antti Ritvasen Miten muistat minut -esikoisromaani (Otava) on kirja, jota ei voi kuin ihailla. Se on niin kovatasoinen teos, että sellaista voisi pitää jo kirjailijan uran huipentumana. Romaani on kertomus pojasta ja kirjailijaäidistä, jolle perhe-elämä on yksinkertaisesti liikaa. Äiti reissaa maailmalla, ryyppää, douppaa, hengaa rokkitähtirakastettunsa kanssa ja kirjoittaa maanisesti, mutta pojan ja äidin napanuora ei katkea. Samalla heidän oidipaalinen siteensä kantaa sisällään tuhon potentiaa. Silloinkin kun äiti ja poika ovat erossa, he tulevat toistensa uniin. Romaanin tarina oidipaalisine virityksineen on psykologisesti syväluotaava ja taitavasti rakennettu. Yhtä aikaa se sisällyttää itseensä länsimaisen tarinankerrontaperinteen myyttejä ja Kreikan taruja. Eikä siinä vielä kaikki. Ritvanen onnistuu vieläpä leikittelemään eri tarinankerronnan tasoilla. Tällä tavalla romaani tuo näkyväksi eräänlaisen tarinan tyrannian. Ihmisen kokemus asettuu aina tarinasapluunaan, jo siksi että tapamme…
Olen aina pitänyt matkustamisesta, mutta viime vuosina olen matkustellut myös kirjoittaakseni. Kirjoittaminen vaatii usein ajallista ja paikallista etäisyyttä. Matkustamista ja kirjoittamista yhdistää myös aidon, alkuperäisen kokemuksen etsiminen. Olen etsinyt Pietarissa tuntikausia Rasputinin lasipurkkiin säilöttyä penistä (Ei löytynyt. Ohjeet johtivat yksityiselle urologian klinkalle, jonka vakava, valkoiseen lääkärintakkin pukeutunut keski-ikäinen vastaaottovirkailija hätisteli meitä ja muutamaa muuta paikalle samalla asialla saapunutta turistia lähtemään matkoihimme) ja kurkotellut kameran kanssa Sevillassa vangitakseni pääsiäskulkueen kännykkäkameraani. Nuorena päädyin lopulta Real de Catorcen autiomaahan sitä aitoa Meksikoa etsiessäni. En ollut silloinkaan ainoa. Läheisessä vanhassa hopeakaupungissa notkui paljon kaltaisiani selkäreppumatkaajia. Turismin paradoksina on se, että turisti etsii aina sitä autenttista kokemusta ja olemisen tapaa. Jos sen sitten löytää, huomaa monen muunkin sen jo löytäneen. Nykyajan ihmisen pitäisi olla koko ajan yksilöllinen, mutta tehdä…
”Inhimillisyydestä, tietenkin. Koska olet hänen ystävänsä niin kuin sanot. Silloin tähtäät tarkasti, jotta hänen ei tarvitse kärsiä.” Ralf Rothmannin Kuolema keväällä (Atena) on vaikuttava romaani toisen maailmasodan loppuvaiheista ja 17-vuotiaista ystävyksistä, jotka pakkovärvätään sodan loppuvaiheessa SS-joukkoihin. Rothmann kuvaa sodan kauhuja ja mielipuolisuutta yksilön näkökulmasta, yksityiskohtien kautta. Sodan rumuus korostuu sitä ympäröivää, itseensä käpertynyttä luontoa ja sen hiljaisuutta vasten. Panssarivaunujen mylläämien peltojen ja pommien rikkirepimän kylän ympärillä linnut rakentavat pesiään ja vuodenajat jatkavat kulkuaan. Slavenka Drakulic on sanonut, että sota on tragedia, joka tapahtuu yksilölle. Sitä on alettu myös kirjallisuudessa ja historiantutkimuksessa käsitellä sellaisena kansallisen kertomuksen sijasta. Kustannusyhtiö Atenalta ilmestyi viime vuonna suomeksi myös Audrey Mageen Sopimus, joka kuvaa niin ikään toista maailmansotaa tavallisten saksalaisten ja rivisotilaan näkökulmasta. Se kertoo niistä pienistä valinnoista ja valitsematta jättämisistä,…
Versioita 